torstai 19. elokuuta 2021

painopeiton tarina

*Tämä painopeitto on vanha, ehkä 1930 luvulta, sen tarina on tämä: Tää kuuluisan Roswitha Heikkilän lapsuuden koti on Lieksassa, ihan keskustassa, hänen äitinsä piti kampaamoa kotitalossaan, kaikki vanha säilytettiin heidän kotona, myös tämä kaunis peitto jota silloin ei sanottu painopeitoksi. *Kun Roswitha huutokauppasi irtaimistoa, oli äitini siellä paikalla, niin hän osti mm. tämän painopeiton, ison rottinki korin, ja Marianne Heikkilän nuken, vähän aikaa käytin tuota peittoa, mutta kevyempi sopii minulle paremmin. Tuo heidän kotitalo on vartioitu ja aidattu, kun viime kesänä pyöräilin, ja pysähdyin pyörätiellä juomaan vettä heidän talon kohdalla, niin Roswitha huuteli että "mitä sä katsot tänne päin", no en nähnyt että missään olisi kieltoa ettei heidän kotitaloon päin saa edes katsoa.
*Loppu kevennykseksi, tulipahan poimittua ämpärillinen juolukoita, makea marja.

14 kommenttia:

  1. Olet ollut ahkera, kun olet noin paljon kerännyt juolukoita! Lapsena joskus syötiin niitä suolta.

    VastaaPoista
  2. No huh, onpa julkisuus niin kamalaa, että kulkijoita on hätisteltävä. Julkisuus voi olla kamalaa kyllä!
    Hieno miten paljon marjoja olet kerännyt, teetkö Lapin lemmenjuomaa? Muistan kun sen ohje oli Talouskoulun papereissa joskus. En kyllä ole koskaan tehnyt enkä maistanutkaan.
    Tuontapaisia täkkejä oli ennen meilläkin, kiiltävä silkkimäinen pinta, kai ne oli aika painavia. Vanhoissa elokuvissa niitä näkee vain :)

    VastaaPoista
  3. kiitos kommenteista! laitoin juolukat pakkaseen, en ole kuullutkaan sellaisesta juomasta.
    Juu toi täkki on painava, sellaisia käytettiin mun lapsuudessa ja aikaisemminkin.
    Roswitha on kyllä persoonallinen ihminen, hänen poikansa kuoli viime kesänä, niihin aikoihin kun olin lieksassa.

    VastaaPoista
  4. Oih - olipa iloinen yllätys vierailusi blogissani!
    Minä alkukesästä täällä kävin kurkkimassa, mutta "annoin muuttovapaan" - todellisuudessa olin sekä töistä, että omastakin blogista lomalla ja vasta kesälomareisu albumin myötä palattu tänne "someilemaan"
    Luin kyllä kaikki minulle uudet postausket, lipasin suupieltä tuparikakkunne myötä: ONNEA UUTEEN KOTIIN, sopeutuminen on käynytkin jo ihanan nopeasti - mahtavaa!! Loimaa on kaunis... sielläkin tullut pyörillä seikkailtua!
    Mutta kommentin jätän tähän painopeittoon, kun se on sitä mun työtä... ei päivää, ettei olisi puhetta painopeitoista, mutta että niitä oli jo tuolloin... wau... pitäisikin jostain kaivaa esille painotuotteiden paradigmat... historia!
    Iloa ja energiaa elokuiseen eloosi!
    ja juolukat NAM!! ISOJAKIN.... Littoisissa mustikatkin onnettoman pieniä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos vierailustasi täällä, mukavahan se on lukea kommentteja, ei muuten jaksaisi bloggailla yksikseen ilman kontakteja.
    Täällä Loimaalla on mehevät metsät, tatteja ja kantarelleja olisi vaikka kuinka, mutta ei tule syötyä kuitenkaan.
    Niin Historia toistaa itseään painopeittojenkin suhteen.

    VastaaPoista
  6. Olet ollut ahkera! Sankolliseen juolukoita on saanut ottaa askeleen, jos toisenkin. Kauniita syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  7. Muistan myös omasta lapsuudestani tuollaiset täkit. Ja sitten oli peittolakana, joka oli nukkujan ja täkin välissä. Siinä oli sitten yläreunassa käsin virkattu pitsi. Minulla on vieläkin jemmassa äidin tekemiä, perinnöksi saatuja. En raaski niitä käyttää aluslakanoina. Hän oli itse kutonut kankaan, virkannut pitsit ja ommellut ne lakanat. Olen miettinyt, että jos ompelisin kaksi päällekkäin, niin niistähän saisi pussilakanoita.

    VastaaPoista
  8. kiitos kommentista, entisajan lakanatkin on kauniita.
    No en voi sanoa että painopeitto on äitini perintöä, kun tiedän mistä se on lähtöisin, pitää keksiä jotain käyttöä sille, tai kysäistä ottaisiko Marianne Heikkilä mummonsa perinnön, ihme kun heon luopuneetkin siitä, sillä uudet painopeitot maksaa 80-90eur.

    VastaaPoista
  9. Kaunis täkki, muistan nuo. Liian painava minun makuuni.
    "Älä silmä pieni katso minne vain".
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Painopeiton alla kun pötköttää katoaa stressi ja pelot. Nukahtaa rentouttavaan uneen.
    Kaikille ei peitto sovi terveys syistä.

    Hyvän marja saaliin olet saanut, c- vitamiinia.

    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoinen tarina. :)
    Minäkin pidän kyllä enemmän kevyistä peitoista.
    Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
  12. Millainen marja on juolukka? Ihan mustikan näköinen;)
    Onpas ollut tarkkaa kun ei saa edes katsoa, lienee ollut tuijottelijoita oikein urakalla jossain vaiheessa ja sinut laskettiin uteliaiden joukkoon, ei huomannut että pysähdyit huikalle.

    VastaaPoista
  13. Etkö ole koskaan käynyt metsässä?Juolukka ei tietysti joka paikassa kasva, juolukka on isompi kuin mustikka ja makeampi,
    vitamiineja siinäkin, voi käyttää mustikan tapaan.
    Ymmärrän tilanteen, koska hänen poika oli juuri kuollut parhaassa iässä, sanoinkin hänelle että pysähdyin vettä juomaan, pyörätie kulkee ihan heidän talon vierestä, silloin kun se talo on rakennettu -20 luvulla, ympärillä oli vain metsää, nyt heidän talon vieressä on tavaratalo, ja myös autotie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli Keski-Suomalaisessa metsässä ravattua parikymmentä vuotta kun olin Partiossa mutta silti outo marja.. . Olen saattanut jopa maistaa, ei vain muistu mieleen.
      Suurin osa suomalaista on käynyt metsässä mutta tuskin silti maistanut juolukkaa.. .

      Poista