keskiviikko 7. elokuuta 2019

Kylä Joka Mätänee...

...on Mätäsvaara, Lieksan ja Nurmeksen välillä, siellä on jylhät avolouhos kalliot ja luola, joista kauan sitten louhittiin malmia, olisi se turisteillekkin nähtävyys, mutta eipä tuota monikaan tiedä, kun ei Lieksan kaupunki ole laittanut tien varteen mitään opasteita, myös kirjoitus kaivoksesta kaivoksen luona on täysin ruostunut. Mätäsvaarassa on myös tyhjillään olevia Alvar Aallon suunnittelemia rivitaloja, aikoinaan siellä oli monta kauppaa, koulu,parturi, lääkäri,posti, suutari, apteekki, tanssilava,junat pysähtyi myös. Lähes tyhjässä kylässä on paikkakuntalainen mummo, joka rohkeasti avasi ovet, ja laittoi kirppiksen, myy myös pienen määrän elintarvikkeita, mm. mummo tekee niin hyvää pullaa ja piirakoita, joita hänellä on pakastimessa, ostimme monta pitkoa ja piirakoita häneltä, ihan kuin äidin tekemiä. Satunnaisesti joku pysähtyy ostamaan vaikka jäätelön. **********************************************************************************************************************Kun Googletat mätäsvaara tiedät kylästä enemmän.
Oravalle riittää syötävää kävyistäkin. Siilit saa olla rauhassa.
Tämä ei ole meri, vaan mahtava pielinen, mikä virtaa Nurmeksesta Joensuuhun jne...

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Äiti ja muistotilaisuus Lieksassa

Äiti rakasti meitä lapsia loppuun asti, meitä on vielä 5 lasta, osa meistä asuu Helsingissä päin, ja yksi Nurmeksessa, hänet haudattiin nuorimman siskoni viereen 13.7, joka oli 37v.kuollessaan, muistotilaisuus pidettiin lieksan helluntaiseurakunnassa, Äiti järjesti meille vielä että saimme kaikki kokoontua yhteen,lasten lapsia mukaan lukien, pastori oli 27v. ev.lut.vuosi sitten valmistunut,mukava että hänkin oli mukana tilaisuudessa. Ikävä ja kaipaus jäi, kysymyksiä jäi esittämättä, ja vastauksia vaille, miksi läheisen kuoltua tulee mieleen, että olisi pitänyt kysyä vielä jotain, elämämme on niin lyhyt, ettei kaikkea ehdi edes kysyä, mutta muisto ja jälleen näkemisen toivo elää meissä. vielä viimeisinä päivinä saimme valmistella häntä iäisyys matkaa varten siunaten ja rukoillen,hän oli loppuun asti järkevä ja hyvä muistinen. ********************************************************************************** *LUE VIELÄ; " *Juureni ovat karjalassa alempana.
Äidillä on vielä yksi sisko elossa.
Tarjoilut järjestettiin siskon kanssa yhdessä, täytekakku oli paras herkku.
Matkan varrella pysähdyttiin kuvaan Jumalan luomia kauniita lumpeita.

torstai 27. joulukuuta 2018

Juureni ovat karjalassa

Juureni ulottuvat kauas 1600 luvulle entiseen suomen karjalaan, joka nyt on Venäjän karjalaa, tutkiessani sukuani äidin puolelta taaksepäin, löytyy sieltä mm. nimiä; Vigtor, Igor, Vasili terentinpoika, Jelena, Feodor, Anastaasia, Olga, Klaudia. Äitini vietti lapsuutta 10 vuotiaaseen asti Suojärvellä, hänellä oli 3 veljeä ja 1 sisko, joista yksi veli kuoli alle 10 vuotiaana tapaturmaisesti palovammoihin, sytyttäessä hellaa, lapset kun olivat yksin, heidän äiti kun oli kerjuulla ja isä oli luultavasti töissä. Niin suuri Venäjä halusi itselleen lisää maata kauniin Karjalan, ja aloitti sodan suomea vastaan, muita maita ei silloin vielä ollut, koti piti jättää kaikkineen, ei kissaakaan otettu mukaan, härkävaunuun oli annettu aikaa mennä muutama tunti, tai ei sitäkään..
Kissa venäjän karjalassa.
Mummo lasten kanssa sijoitettiin Kolin maisemiin perheisiin, sota kesti 105 päivää ja tuli rauha, mummo lasten kanssa lähti takaisin karjalaan, kunnes alkoi talvisota, ja piti lähteä taas ränsistyneestä kodista evakkoon ja taas sijais perheisiin Kolille...
Kuva Ruskealasta, malmi kalliot jotka jäi Suomelta Venäjälle. Kävin muutaman kerran Venäjän karjalassa, käynnit koskettivat syvältä sisimpääni, tapasin siellä niitä suomalaisia mummoja ja pappoja, jotka jäivät sinne sodan loputtua, heillä oli pieni maa pläntti jossa kasvattivat perunat ja muut kasvikset, joillakin oli lehmä tai muutama lammas, he elivät hyvin koyhinä, mutta eivät näyttäneet sitä, vähästäänkin antoivat kuivattua muikkua ja piirakoita meille, kaupat oli surkeita, joissa enimmäkseen oli karamellia, rasvaista makkaraa, ja kuivattua suolakalaa.
Sinne jäi lopullisesti äidin synnyinseutu ja äidin pikkuveli hautaan Venäjän puolelle. kun lähdin pois äitini koti maisemista v. 2002, otin muistoksi laatokasta vettä pulloon, jota säilytän kirjahyllyn vitriinissä.
Äiti ja siskonsa, Karjalan kielikään ei ollut unohtunut.
Lähdin itse evakkoon Joensuun kaupungista 45 vuotta sitten 500km. päähän Varsinais-suomeen. Suomen karjala on kaunis vaaroineen ja maisemineen,karua erämaatakin löytyy joissa villieläimemme asustavat.
Joensuun kaupungintalo.
Vielä venäjän karjalsta, siellä on kaikki koirat irti, kiinnipakkoa ei ole, niin on kilipukitkin irti, kylän asukas sanoi että ne seisoskelevat usein bussi pysäkillä.
Haudat Venäjällä ovat mielestäni järkyttävän koristeltuja, kukat kun ovat muovia, eikä siinä vielä kaikki, kylän mummo kertoi että kyllä vielä joku vie ruokaakin ja etenkin vodkaa, no se on heidän asiansa, mutta erikoista suomalaisista.
Suomessa on joutavia autonrenkaita vino pino varastoissa ja talon nurkissa, siellä näin majapaikan lähellä nämä autonrengas joutsenet.
Siihen aikaan kun ei vielä ollut vielä kaupoissa tölkki maitoa, ajoin 10 vuotiaana monien kilometrien päähän hakemaan talosta maitoa, joskus kaaduin pyrällä ja maito peilari lensi ojaan.Kuljin myös pimeitä teitä, ostaen isälle tupakkaa ja käyden apteekissa, koko pieni kylä oli kuin siellä olisi asunut just sodasta tulleita miehiä, jotka vain joivat omia tekemiään litkuja,taisi olla jollain pontikkatehdas metsässä.
Tässä kodissa asuimme kaikki me 5 lasta, isäni oli ollut sodassa ja kärsi sota aikaisista traumoista hukuttaen niitä alkoholiin, josta koko perhe kärsi, myöhemmin tuli ero ja minä lähdin pois kotoa tai melkeinpä isäni ajoi minut pois, koulu piti jättää kesken, kun ei voinut enää kotonakaan olla. Itse ei ole voinut valita mihin kotiin on syntynyt.
Terijoen asema lähellä Viipuria. Olen käynyt kaikkiaan 5 kertaa Venäjän puolella, mutta myös Neuvostoliiton aikoihin, jolloin joka paikassa miliisit oli vahtimassa, tullissa ei saanut hymyillä, ja kaikki tavarat tutkittiin tarkoin, valokuvata ei saanut muuten kuin salaa, salaa myös menin likka kavereitten kanssa erääseen perheeseen, otimme pimeän taksin, jossa ei mitkään mittarit toimineet, kuski jätti meidät johonkin radan varteen pimeällä, josta oppaamme kanssa löydettiin tuo koti, myöhemmin kävimme monessakin kodissa, meillä oli tuliaisena vaatteita ja kahvipaketti, siellä oli pula vaatteistakin, jopa yltämme olisivat haluneet muutamalla ruplalla ostaa vaatteitamme, jopa sukkahousuista oli pulaa, niitä me annettiin ilmaisiksi.
Äitini 84 vuotta, hänen mukanaan jonain päivänä menee kaikki se kurjuus ja ihanuus entisestä ja nykyisestä karjalasta, muisti on vieläkin hyvä ja järki tallella, niin että voi vielä kertoa minulle muistoja, äiti ei koskaan lyönyt meitä lapsia, eikä ollut ilkeä.
Äitini teki töitä paljon, mm. lomittajana useassa maatalossa,teki piirakat, leivät ja pullat, ja lauantaisin oli aina karjalanpaisti ja sauna, joskus sai juustomaitoa talosta, nyt ihmiset tuunaavat maitotonkkia pihamaille, sisätiloihin koristeiksi, kuten minulla, ajellessa pitkin suomea näkyy tonkkia maitolaitureilla, ihmettelen aina ettei niitä ole kukaan varastanut, tonkka ehkä ei olekkaan niin tavoiteltu kodin nurkkiin.
Omaa kouluaikaa vielä. Sanoisin tätä pulpettia kidutus pulpetiksi, sillä minun aikaisessa kansakoulussa opettajat oli sadistisia ja väkivaltaisia oppilaita kohtaan, opettajat löivät, nöyryyttivät, ryssittelivät, seisottivat tuntikausia nurkassa tai pulpetin vieressä, karttakepillä myös sormille, ja saippuaa suuhun, näin kun opettaja löi veljeänikin, ehtoja koko kesäksi, niin että loma meni siinä koulutehtävissä, vaatteita repivät yltä, kyykyttelyä joka päiväistä, vanhemmat opettajat varmaan kärsivät sota-ajan traumoja, muuta selitystä minulle ei voi olla heidän käyttäytymiseen, nuorempia opettajia saattaa olla vielä elossa, mutta tietysti jo vanhoja. Tuota samaa koulu kävi myös laulaja Katri-Helena, tuosta koulusta kuva alempana.
Tätä koulua kävin 4 lukuvuotta, joka on lähellä Venäjän rajaa, koulu ei ole enää toiminnassa. En ole katkera noista koulu ajoista, sillä se ei hyödyttäisi minua yhtään, enempi sääli on niitä opettajia kohtaan, jotka eivät pystyneet olemaan inhimillisiä lapsia kohtaan.
Vielä palaan ihan lapsuuteen, silloin ei tiedetty että tuossa pervitiinissä on huumaavaa ainetta, ja sitä me lapsetkin saatiin ottaa esim. hammas-särkyyn, se oli yleinen kipulääke, sitä ottivat aikuisetkin, ja sehän aiheutti riippuvuutta ja agressiivistä käytöstä, jos sitä ei ollut kaapissa, niin alkoi isälläkin olla hermo pinnassa, nyt tuo pervitiini pulveri olisi kielletty ehdottomasti, löysin tuon pakkauksen äidiltäni lääkekaapista.
Joensuun kaupungista v.-73 lähdin sitten Turkuun työnperässä, mukana oli vain muutama vaatekappale, tulin junalla koska silloin työvoimatoimisto maksoi junakyydin, autoa ei ollut, asuin pienessä 30 nelöisessä huoneessa vastaanotto asunnossa, jossa oli yhteinen keittiö toisten työntekijöiden kanssa, menin töihin Bargerin tekstiilitehtaalle, minut opetettiin kutomaan verho,liina ja harsokangasta, taisi olla vohvelikangasta myös ynm., työ oli 3 vuorotyötä,ja siitä maksettiin n.5 markkaa tunti, olihan se silloin iso raha, tässä tehtaasta kuva 2 vuoden takaa.
V.73 Turun taidemuseon mäeltä,mies työn perässä myös.
Turun - linna* Tehtaalla oli kova jyske, kun koneet kävi tauotta, eikä ollut kuin pumpulit korvissa, kun olin kudonnut tukin täyteen verhokangasta, pudotin sen lattialle ja aloin kutomaan toista tukillista,jos kävi vaikka wc;ssä niin sillä aikaa saattoi kaikki 10 konetta olla pysähdyksissä,kun lanka oli poikki, oli se työ saada kaikki taas paukuttamaan kangasta. Töissä oli Egyptiläinen mies myös, joka jäi mieleen, kun hänen suomalainen vaimonsa oli töissä ja Egyptiläinen jäi kotiin pienen vauvan kanssa, jätti hän vauvan yksin tuttipullo suuhun sänkyyn nukkumaan, itse lähti baariin illan viettoon, niin vauva tukehtui siihen pullomaitoon. Oli myös Israelilainen mieskin töissä, siihen aikaan se oli harvinainen näky v.-73. Vastaanottoasunnossa jossa asuimme n.vuoden, oli kaikki nuorta porukkaa, eli silloinhan poliisiakin tarvittiin usein, nuoret kun juhlivat viikonloppuisin. Muutimme sieltä sitten ratavahdin mökkiin, meinattiin kyllä lähteä Ruotsiinkin,peruttiin kuitenkin lähtö,ratavahdin mökissä koimme ihmeen, siellä oli kaivo, jossa ei ollut vettä aikoihin, melkein heti muutettuamme kaivon pohjalle ilmestyi vesiläntti, ja seuraavana päivänä kaivo tulvi yli äyräitten.
Minä tiesin heti että Jumalalle tuo teko ei ollut ihme, mutta meille se oli. Naapurissamme Littoisissa asui Venäjän emigrantti kaksos-sisarukset, heistä on kirjoitettu kirjakin,"Rakkaudella sisaresi" heidän perhe pakeni sotaa Neuvostoliiton aikaan Pietarista 1917, 2 juna vaunullista arvokasta tavaraa, tarinaa heistä löytyy myös netistä,kun googlaat Eleanor Thiess heidän omaisuus huutokaupattiin.Kirja löytyy kirjastosta. Jatkan tästä...
Nyt olen saanut äitini vietyä palvelutaloon, nyt hänellä on tehostettua hoitoa, mitä se oikeasti sisältää ? miten tehokasta hoito on ? kuka sitä valvoo että hoito on tehokasata ? jos se on sitä että häntä syötetään, juotetaan, vaihetaan vaippa sängyssä, suihkutetaan, toimitetaan vatsa, annetaan lääkkeet ajallaan, käännetään kylkeä molemmin puolin, ulkoilutetaan, lääkäri käy jos on tarvis, käydään yöllä katsomassa, tämä kaikki on sitä tehostettua hoitoa, mikä mielestäni on sitä normaalia hoitoa, mitä kuuluukin olla vanhuksella jolla ei enää liiku sormikaan, mutta entä muu aika, käykö kukaan juttelemassa hänen kanssa, laittamassa tv.n tai radion päälle ? viekö kukaan hänet toisten seuraan juttelemaan entisistä ajoista, muistelemaan sota aikoja, mitkä ovat vielä mielessä kuin eiliset, omahoitaja 20v. jaksaako hän kuunnella vanhoja sota aikaisia juttuja, tai siitä kun oli köyhyyttä joka talossa, tai sairauksista, mistä yleensäkkin ihmiset aina puhuu ? Mutta sen tiedän että tämä hoitopaikka on äidille viimeinen paikka, paikka jossa hän odottaa kuolemaa milloin se tulee, se tulee varmasti silloin kun vähiten me lapset sitä odotamme, joka päivä se silti on mielessä. ************************************************************************************************ Äitini nukkui pois 2.7.2019 klo.16,40 hoitopaikassa,oman äitinsä nimipäivänä.

lauantai 8. syyskuuta 2018

Hautausmaan enkelit.

Kuvasin muutamalla hautausmaalla enkeli koristeita, kaikkein puhuttelevin oli siipirikkoinen enkeli, tässä maailmassa on siipirikkoisia lapsia liian paljon. Yksi hauta on kaikkein koskettavin, jossa lepää 9 vuotias serkkupoikani, jonka 12 vuotiaat pojat hautasivat elävänä hiekkamonttuun Tammisaaressa kesäleirillä,Jarkkoa etsittiin 2 päivää, kunnes pojat tunnustivat teon, vuosi oli 1974.