torstai 27. joulukuuta 2018

Juureni ovat karjalassa

Juureni ulottuvat kauas 1600 luvulle entiseen suomen karjalaan, joka nyt on venäjän karjalaa, tutkiessani sukuani äidin puolelta taaksepäin, löytyy sieltä mm. nimiä; Vigtor, Igor, Vasili terentinpoika, Jelena, Feodor, Anastaasia, Olga, Klaudia. Äitini vietti lapsuutta 10 vuotiaaseen asti suojärvellä, hänellä oli 3 veljeä ja 1 sisko, joista yksi veli kuoli alle 10 vuotiaana,tapaturmaisesti syttyen tuleen sytyttäessä hellaa, lapset kun olivat yksin, heidän äiti kun oli kerjuulla ja isä oli omilla teillään. Niin suuri venäjä halusi itselleen lisää maata kauniin karjalan, ja aloitti sodan suomea vastaan, muita maita ei ollut, koti piti jättää kaikkineen, ei kissaakaan otettu mukaan, härkävaunuun oli annettu aikaa mennä muutama tunti, tai ei sitäkään....
Kissa venäjän karjalassa.
Mummo lasten kanssa sijoitettiin kolin maisemiin perheisiin, sota kesti 105 päivää ja tuli rauha, mummo lasten kanssa lähti takaisin karjalaan, kunnes alkoi talvisota, ja piti lähteä taas ränsistyneestä kodista evakkoon ja sijais perheisiin kolille...
kuva Ruskealasta malmi kallioit jotka jäi suomelta venäjälle. Kävin muutaman kerran venäjän karjalassa, käynnit koskettivat syvältä sisimpää, tapasin siellä niitä suomalaisia mummoja ja pappoja, jotka jäivät sinne sodan loputtua, heillä oli pieni plantaasi jossa kasvattivat perunat ja muut kasvikset, joillakin oli lehmä tai muutama lammas, he elivät hyvin koyhinä, mutta eivät näyttäneet sitä, vähästäänkin antoivat kuivattua muikkua ja piirakoita tietysti, kaupat oli surkeita, joissa enimmäkseen oli karamelliä,rasvaista makkaraa, ja kuivattua suolakalaa.
Sinne jäi lopullisesti äidin synnyinseutu ja äidin pikkuveli hautaan venäjän puolelle. kun lähdin pois äitini koti maisemista, otin muistoksi laatokasta vettä pulloon, jota säilytän kirjahyllyn vitriinissä.
Äiti ja siskonsa on vielä elossa, ja karjalankielikään ei ole unohtunut.
Lähdin itse evakkoon Joensuun kaupungista 45 vuotta sitten 500km. päähän V-suomeen. Suomen karjala on kaunis vaaroineen ja maisemineen,karua erämaatakin löytyy jossa villieläimemme asustavat.
Joensuun kaupungintalo.
Vielä venäjän karjalsta, siellä on kaikki koirat irti, kiinnipakkoa ei ole, niin on kilipukitkin irti, kylän asukas sanoi että ne seisoskelevat usein bussi pysäkillä.
Haudat siellä on mielestäni järkyttävän koristeltuja, kukat kun ovat muovia, eikä siinä vielä kaikki, kylän mummo kertoi että kyllä vielä joku vie ruokaakin ja etenkin vodkaa, no se on heidän asiansa, mutta erikoista suomalaisista.
Suomessa on joutavia autonrenkaita vino pino varastoissa ja talon nurkissa, siellä näin majapaikan lähellä nämä autonrengas joutsenet.
Siihen aikaan kun ei vielä ollut vielä kaupoissa tölkki maitoa, ajoin 10 vuotiaana monien kilometrien päähän hakemaan talosta maitoa, joskus kaaduin pyrällä ja maito peilari lensi ojaan.Kuljin myös pimeitä teitä, ostaen isälle tupakkaa ja käyden apteekissa, koko pieni kylä oli kuin siellä olisi asunut just sodasta tulleita miehiä, jotka vain joivat omia tekemiään litkuja.
Tässä kodissa asuimme kaikki me 5 lasta, isäni oli ollut sodassa ja kärsi sota aikaisista traumoista hukuttaen niitä alkoholiin, josta koko perhe kärsi, myöhemmin tuli ero ja minä lähdin pois kotoa tai melkeinpä isäni ajoi minut pois, koulu piti jättää kesken, kun ei voinut enää kotonakaan olla. Itse ei ole voinut valita missä on syntynyt ja mihin kotiin.
Terijoen asema lähellä Viipuria. Olen käynyt kaikkiaan 5 kertaa venäjän puolella, mutta myös Neuvostoliiton aikoihin, jolloin joka paikassa miliisit oli vahtimassa, tullissa ei saanut hymyillä, ja kaikki tavarat tutkittiin tarkoin, valokuvata ei saanut muuten kuin salaa, salaa myös menin likka kavereitten kanssa erääseen perheeseen, otimme pimeän taksin, jossa ei mitkään mittarit toimineet, kuski jätti meidät johonkin radan varteen, josta oppaamme kanssa löydettiin tuo koti, myöhemmin kävimme monessakin kodissa, meillä oli tuliaisena vain vaatteita, siellä oli pula vaatteistakin, jopa yltämme olisivat haluneet muutamalla ruplalla ostaa vaatteitamme.
Äitini on jo 84 vuotta, hänen mukanaan jonain päivänä menee kaikki se kurjuus ja ihanuus entisestä ja nykyisestä karjalasta, muisti on vieläkin hyvä ja järki tallella, niin että voi vielä kertoa minulle muistoja, äiti ei koskaan lyönyt meitä lapsia, eikä ollut ilkeä.
Äitini teki töitä paljon, mm. lomittajana useassa maatalossa, joskus sai juustomaitoa talosta, nyt ihmiset tuunaavat maitotonkkia pihamaille, sisätiloihin koristeiksi, kuten minulla, ajellessa pitkin suomea, näkyy tonkkia maitolaitureilla, ihmettelen aina että ei kukaan ole varastanut niitä, tonkka ehkä ei ole sit niin tavoiteltu ruosteisena.
Sanoisin tätä pulpettia kidutus tuoliksi, sillä minun aikaisessa kansakoulussa opettajat oli sadistisia javäkivaltaisia oppilaita kohtaan, opettajat löivät, nöyryyttivät, ryssittelivät, seisottivat tuntikausia nurkassa tai pulpetin vieressä, karttakepillä myös sormille, ja saippuaa suuhun, ehtoja koko kesäksi, niin että loma meni siinä tehdessä lasku tehtäviä,vaatteita repivät yltä, kyykyttelyä oli joka päivä, vanhemmat opettajat varmaan kärsivät sota-ajan traumoja, muuta selitystä minulle ei voi olla heidän käyttäytymiseen, nuorempi opettajia tiedän että on vielä elossa, mutta tietysti jo vanhoja. Tuota samaa koulu kävi julkkiksemme Katri-Helena, tuosta koulusta kuva alempana.
Tätä koulua kävin 4 lukuvuotta, joka on lähellä venäjän rajaa, koulu ei ole enää toiminnassa. En olekatkera noista koulu ajoista, sillä se ei hyödyttäisi minua yhtään, enempi sääli on niitä opettajia kohtaan, jotka eivät osanneet olla inhimillisiä lapsia kohtaan.
Vielä palaan ihan lapsuuteen, silloin ei tiedetty että tuossa pervitiinissä on huumaavaa ainetta, ja sitä me lapsetkin saatiin ottaa esim. hammas-särkyyn, se oli yleinen kipulääke, sitä ottivat aikuisetkin, ja sehän aiheutti riippuvuutta ja agressiivistä käytöstä, kun jos sitä ei ollut kaapissa, niin alkoi isälläkin olla hermo pinnassa, nyt tuo pervitiini pulveri olisi kielletty ehdottomasti, löysin tuon pakkauksen äidiltäni lääkekaapista.
Joensuun kaupungista v.-73 lähdin sitten Turkuun työnperässä, mukana oli vain muutama vaatekappale, tulin junalla koska silloin työvoimatoimisto maksoi junakyydin, autoa ei ollut, asuin pienessä 30 nelöisessä huoneessa vastaanotto asunnossa, jossa oli yhteinen keitttiö toisten työntekijöiden kanssa, menin töihin Bargerin tekstiilitehtaalle, minut opetettiin kutomaan verho,liina ja harsokangasta, taisi olla vohvelikangasta myös, työ oli 3 vuorotyötä,ja siitä maksettiin n.5 markkaa tunti, olihan se silloin iso raha, tässä tehtaasta kuva 2 vuoden takaa.
V.73 turun taidemuseon mäeltä,mies työn perässä myös.
Turun - linna************** Tehtaalla oli kova jyske, kun koneet kävi tauotta, eikä ollut kuin pumpulit korvissa, kun olin kudonnut tukin täyteen verhokangasta, pudotin sen lattialle ja aloin kutomaan toista tukillista,jos kävi vaikka wc;ssä niin sillä aikaa saattoi kaikki kaikki 10 konetta olleet pysähdyksissä,kun lanka oli poikki, oli se työ saada kaikki taas paukuttamaan kangasta. Töissä oli Egyptiläinen mies myös, joka jäi mieleen, kun hänen suomalainen vaimonsa oli töissä ja Egyptiläinen jäi kotiin pienen vauvan kanssa, jätti hän vauvan yksin tuttipullo suuhun sänkyyn nukkumaan, itse lähti baariin illan viettoon, niin vauva tukehtui siihen pullomaitoon. Vastaanottoasunnossa jossa asuimme n.vuoden, oli kaikki nuorta porukkaa, eli silloinhan poliisiakin tarvittiin usein, nuoret kun juhlivat viikonloppuisin. Muutimme sieltä sitten ratavahdin mökkiin, meinattiin kyllä lähteä ruotsiinkin,peruttiin kuitenkin lähtö,ratavahdin mökissä koimme ihmeen, siellä oli kaivo, jossa ei ollut vettä, eräänä päivänä kaivon pohjalle ilmestyi vesiläntti, ja seuraavana päivänä kaivo tulvi yli äyräitten.
Minä tiesin heti että Jumalalle tuo teko ei ollut ihme, mutta meille se oli,naapurissamme assui Venäjän emingrantti kaksois sisarukset, heistä on kirjoitettu kirjakin, heidän perhe pakeni sotaa venäjältä Pietarista 2 juna vaunullista arvokasta tavaraa, tarinaa heistä löytyy myös netistä. JATKUU VIELÄ***************

lauantai 8. syyskuuta 2018

Hautausmaan enkelit.

Kuvasin muutamalla hautausmaalla enkeli koristeita, kaikkein puhuteltavin oli siipirikkoinen enkeli, tässä maailmassa on siipirikkoisia lapsia liian paljon. Yksi hauta on kaikkein koskettavin, jossa lepää 9 vuotias serkkupoikani, jonka 12 vuotiaat pojat hautasivat elävänä hiekkamonttuun,jarkkoa etsittiin 2 päivää, kunnes pojat tunnustivat teon, vuosi oli 1974.

perjantai 29. joulukuuta 2017

Muistatko sitten vanhana?

Muistatko vielä sen lapsuusajan ja sen kun tehtiin risuista maja. Silloin ei huolta sydämessä, saimme olla yön rauhassa. Ei kannettu huolta mistään eihän ymmärretty rahasta, ei verenpaineesta tai maailman pahasta. Silloin oltiin prinsessoja ja prinssiä, siis maailman onnellisimpia yhdessä. Pajusta linkkarilla pillit veistettiin ja ritsoilla maalitauluun ammuttiin. Salaa nurkan takana pussattiin ja kiinni jäämistä hirveesti pelättiin. Silloin oltiin vielä vihreen luovia ja vanhemmille aiheutettiin harmaita hiuksia ja kaikki näytti niin kauniilta ja suurelta, mut lähtihän katsekkin majamme juurelta . Talvella oltiin lumilinnassa kynttilänvalossa, sekä vihattiin kylmiä pakkasia kuutamossa, vanhemmilta kun olimme piilossa. Nyt kaikki ehkä toisin on. elo on joskus melkein huoleton. Asunto vaikka vieläkin pankin on. Odotan ensi kesän heinäsirkan soittoa ja kävelyä kanssasi ennen aamunkoittoa.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Mihin ne ihmiset katoavat...

tai ei ne katoa,enää ei vain synnytetä lapsia kuin keskimäärin kolme perheeseen, tai vähemmän, nekin vähät ihmiset on muuttneet kaupunkeihin, paikkakunta jossa kävimme siellä ei ole yhtään kauppaa enää, tehdas on lakkautettu aikoja sitten, kouluista ja juna-asemista puhumattakaan, haudat on luonnonvaraisesti unohdettuina, eihän niissä näy nimiäkään enää, jotain kaunista sentään nähtiin,laulujoutsenet ja kurjet poikasineen, odottavat lähtö merkkiä etelään, punarinta ehkä jää suomeen,tai lähtee kohta kauas, suruvaippa vielä jaksoi availla siipiään.